8 tapaa saada tapahtuman tuotto kasvuun

Tapahtumaa järjestäessä kannattaa miettiä, millaisilla tavoilla sen tuottoa voisi kasvattaa tarjoamalla kävijöille jotain, joka tekee tapahtumasta vieläkin paremman. Eri yhdistykset järjestävät ympäri vuotta mitä erilaisimpia tapahtumia, jotka tuovat iloa osallistujille ja tarpeellisia varoja järjestäjän toimintaan. Hyvistä, perinteisistä tapahtumista kannattaa pitää kiinni ja samalla kehittää niitä. Tässä 8 ideaa tapahtumien kehittämiseen varainhankinnan näkökulmasta.

Puffetti

Tämä on klassikko. Ihmisten pitää syödä ja juoda. Erityistä hohtoa ja samalla parempaa katetta puffettitoimintaan saa seuraamalla ruoka-alan trendejä. Suunnittelen parhaillaan nyhtöpiparkakkujen myyntiin perustavaa puffettia, joka on varmasti menestys. Vielä pitäisi vain keksiä resepti. Myytävät voi ja kannattaa suunnitella tapahtuman henkeen sopiviksi.

Erityisruokavalioiden huomioimisesta saa myös lisäpisteitä asiakkailta eikä se yleensä edes maksa paljoa. Itse kaipaan ilta-aikaan järjestettäviin tapahtumiin kofeiinitonta lämmintä juotavaa ja ilahdun aina yrttiteestä tai kaakaosta. Lämmin mehu on talvella myös pop!

Arpajaiset

Onni suosii rohkeaa eli järjestä arpajaiset!  Ne voivat lisätä tapahtuman tuottoa ilman suuria lisäkustannuksia (ellei vaivannäköä lasketa, mutta työmääräkin on arpajaisissa yleensä ihan kohtuullinen).  Arpajaisten ABC kertoo arpajaisten lupa-asioista, hyvistä palkinnoista ja muusta aiheeseen liittyvästä.

Huutokauppa

Ole oman elämäsi huutokauppakeisari! Huutokauppa voi varainhankinnan lisäksi olla myös ohjelmanumero, jonka toteuttamisessa hyvä meklari on äärimmäisen tärkeä. Huudettavien tuotteiden tai palvelujen pitää tietysti myös olla kiinnostavia. Aina huudettavan ei tarvitse olla tavara, vaan se voi olla palvelu kuten ravintolalahjakortti tai jotain ihan muuta: mitä jos huutaisit vaikkapa Karhunperän metsästysseuran puheenjohtajan tekemään joulusiivouksenne?

Kirpputori

Kirpputorin voi järjestää monin eri tavoin. Kuratoitu eli huolella ja asiantuntemuksella valikoitu kirppari sopii monenlaisiin tapahtumiin. Miten olisi vaikkapa aiheeseen liittyvä pop-up divari eli vanhojen kirjojen myyntipiste? Harrastustarvikkeiden kirpputori kiinnostaa varmasti asianharrastajia. Jos jossain järjestetään käsityötarvikkeiden kirppari, allekirjoittanut on salamana paikalla avonaisen kukkaron kanssa (sää- ja välimatkavaraus).

Lapsiparkki

Sekä lapset että vanhemmat nauttivat välillä päästessään tekemään itselle sopivia juttuja ilman eri-ikäisten perheenjäsenten kitinää – näin ovat monet lapset sanoneet. Lapsiparkki sopii monenlaisiin tapahtumiin: joulumyyjäisharrastajana olen huomannut parkin yhä useammissa myyjäisissäkin. Lapsiparkin järjestämisessä suurin panostus on asiantunteva järjestäjä. Sekä lasten että autojen parkkien pitää tietysti olla turvallisia, mutta lisäksi lapset tarvitsevat tekemistä parkkeeraamisensa ajaksi.  Lapsiparkkia järjestämään kannattaa valita henkilö, jolla on kokemusta ammattimaisesta lastenhoidosta ja joka osaa ottaa huomioon esimerkiksi erilaiset turvallisuuteen liittyvät asiat.

Työpaja

Miltä kuulostaisi vaikka kankaanpainantapaja osana tapahtumaa? Tai vaikka taikataikina-muotoilupaja? Ihmiset ovat usein valmiita maksamaan mahdollisuudesta kokeilla itselleen uutta käsityömuotoa tai muuta jännittävää tekemistä. Työpajaan voi useimmiten ujuttaa myös yhdistyksen tarkoitukseen liittyvää viestintää. Luonnonsuojeluyhdistyksen pajassa voidaan tunnistaa luonnonkasveja ja samalla käyttää niitä askarteluun. Vierailin äskettäin isoissa joulumyyjäisissä, joiden maksullisessa kankaanpainantapajassa näytti olevan melkoinen vilske. Tästä pajasta sai lopputuotoksenkin mukaansa kotiin, mutta aina ei edes ”matkamuistoa” tarvita.

Muista rekrytoida uusia jäseniä!

Uudet jäsenet ovat aina kaivattuja tervetulleita. He tuovat innostusta, asiantuntemusta ja verkostoja yhdistykselle. Varainhankinnan näkökulmasta he tuovat jäsenmaksun paitsi tänä vuonna, myös seuraavina, ja lisäksi jäsenmäärä antaa yhdistykselle painoarvoa.

Yhdistyksen jäsenyys ei myy itse itseään, vaan sitä kannattaa aktiivisesti tarjota kiinnostuneille. Tätä kannattaa tehdä sekä puhumalla että kirjallisesti, eli tarjoamalla vaikkapa jäsenlomaketta täytettäväksi uusille jäsenille. Ihmiset ottavat tietoa vastaan eri tavoilla, ja monesti kirjoitettu tieto voi tuntua asiallisemmalta kuin puhuttu. Kun jäsenet on saatu mukaan yhdistykseen, heistä kannattaa pitää kiinni. Lue siis 8 tapaa kasvattaa jäsenmaksutuloja.

Kysyvälle annetaan

Jos teillä on rahankeräyslupa, sitä kannattaa käyttää. Keräyslipas puffetin ja myyntipöytien luona voi kerätä vaihtorahakolikoista mukavan summan. Jos rahankeräyslupa ei ole vielä täysin tuttu käsite, siitä löytyy hyvin tietoa Poliisin sivuilta.  Tietyissä erityistapauksissa rahaa voi kerätä myös ilman rahankeräyslupaa. Näistäkin löytyy lisää tietoa Poliisin sivuilta.

Jos kaipaat lisää ideoita ja inspiraatiota varainhankintaan, tule Varainhankinnan peruskurssille kevätlukukaudella 2017! Opetan kurssia keväällä Espoossa, Tampereella ja Porissa. Espoon kurssin ilmoittautuminen on jo käynnissä.

Ja muistahan käydä tykkäämässä Rahaa rattaisiin -sivusta Facebookissa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *